Yritän vaistomaisesti kiinnittää turvavyötä. En ole vielä sisäistänyt, että vaikka Intian henkilöautoissa on turvavyöt, se lukko, johon vyön solki pitäisi kiinnittää, puuttuu. Lukko on joko poistettu tai jätetty asentamatta, jotta turvavyötä ei voisi käyttää. Intialaisia on kai liikaa.
Olin kuvitellut melun ja ruuhkan jäävän taakse, kun pääsemme pois Delhin alueelta. Ei jää. Tie on koko matkan ajan täynnä erikokoisia moottoriajoneuvoja; ja tööttäily jatkuu tauottomana. Intialaisen voisi olla vaikeaa kuvitella väitettä, kun sille kertoisi, että Suomessa voi helposti ajaa 500 kilometriä kuulematta yhtään tööttäystä. Intian teillä ei kovin helposti voi liikkua edes viittä äänimerkitöntä metriä. Intiassa tööttäys on tosiaan vain neutraali ilmoitus: minä olen täällä. Suomessahan tööttäilyllä on useimmiten aggressiivinen sävy.
Moottoritiellä tööttäily ehkä vähenee jonkin verran. Tai moottori- ja moottori-. Maaseudulla kohtalainen osa kulkuneuvoista on polkupyörä- ja nautavetoisia kuljetuskärryjä.
Automme nopeus ei ole ihan sitä mihin Suomen moottoriteillä on totuttu. Matkaa ei ole kovin paljon enempää kuin Helsingistä Tampereelle, mutta se kestää 6-7 tuntia.
Ohitukset tuntuvat aluksi hulluudelta, varsinkin ilman niitä turvavöitä. Kuskimme saattaa ryhtyä ohitukseen, kun vastaan ajava rekka on sadan metrin päässä. Palaamme kaistallemme niin, että autot suunnilleen hipovat toisiaan. Usein ohitettava ja vastaantulija joutuvat jarruttamaan tai väistämään penkan puolelle.
Hiljalleen liikenne alkaa tuntua sujuvalta ja turvalliselta. Ohitustilanteet eivät olekaan täpäriä vaan täysin hallittuja.
Olin kuvitellut melun ja ruuhkan jäävän taakse, kun pääsemme pois Delhin alueelta. Ei jää. Tie on koko matkan ajan täynnä erikokoisia moottoriajoneuvoja; ja tööttäily jatkuu tauottomana. Intialaisen voisi olla vaikeaa kuvitella väitettä, kun sille kertoisi, että Suomessa voi helposti ajaa 500 kilometriä kuulematta yhtään tööttäystä. Intian teillä ei kovin helposti voi liikkua edes viittä äänimerkitöntä metriä. Intiassa tööttäys on tosiaan vain neutraali ilmoitus: minä olen täällä. Suomessahan tööttäilyllä on useimmiten aggressiivinen sävy.
Moottoritiellä tööttäily ehkä vähenee jonkin verran. Tai moottori- ja moottori-. Maaseudulla kohtalainen osa kulkuneuvoista on polkupyörä- ja nautavetoisia kuljetuskärryjä.
Ohitukset tuntuvat aluksi hulluudelta, varsinkin ilman niitä turvavöitä. Kuskimme saattaa ryhtyä ohitukseen, kun vastaan ajava rekka on sadan metrin päässä. Palaamme kaistallemme niin, että autot suunnilleen hipovat toisiaan. Usein ohitettava ja vastaantulija joutuvat jarruttamaan tai väistämään penkan puolelle.
Hiljalleen liikenne alkaa tuntua sujuvalta ja turvalliselta. Ohitustilanteet eivät olekaan täpäriä vaan täysin hallittuja.
Tööttäily jatkuu. Joskus, kun keskustelun aiheena ovat kaupunkien varjopuolet,
puhutaan "melusaasteesta". Se on ajattelematon, käsitesokea
uudissana, jonka jälkimmäinen osa on jäänyt puhujalta ymmärtämättä - samaa alhaista kastia kuin "shoppailunarkkari" tai
"ikärasismi". Saasteisiin verrattuna melu on pieni paha. Melu on
paikallinen haitta, joka loppuu käytännössä heti, kun äänilähde vaimenee. Melu ei uhkaa tehdä
planeetastamme elinkelvotonta seuraavan muutaman sukupolven aikana.
Melun yksilöllisiä
vaikutuksia ei sen sijaan sovi vähätellä. Melu ärsyttää, stressaa ja vituttaa.
Osittain siitä syystä olemme nyt matkalla Rishikeshiin, Intian henkisen kasvun
ja lukuisten joogakeskusten kaupunkiin. Samaan kaupunkiin, jossa Beatles muinoin opiskeli meditaatiota. Rauha häämöttää.
Vai häämöttääkö?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti