Ne näyttävät keskenään kovin samalta ollakseen niin pahuksen yksilöllisiä. Niiden vaatteet ovat säkkejä, joiden väritys on kuin sokerihumalaisen Disney-hahmon oksennusta. Niiden kulutuskielteisyys kohdistuu saippuaan ja parturiin mutta ei lentomatkailuun maailman ympäri.
Jotain niillä on, mitä minulta puuttuu: yletön tyytyväisyys ja valaistuneisuus, joka näkyy niiden levollisista silmistä. (Tai sitten ne ovat pilvessä.) Aion tavoitella samaa rauhaa viettämällä muutaman askeettisen ashram-päivän. Aloitan aamuni joogaamalla ja meditoimalla. Syön kolme kevyttä kasvisateriaa päivässä. Pidättäydyn oluesta ja nautin hiljaisuudesta.
Kirjaudun K:n kanssa sisään ashramiin. Majoituksemme maksaa yhteensä vajaat 14 euroa vuorokausi sisältäen ruoat, joogan ja muun ohjelman. Ei paha.
Ashramissa kunnioitetaan hiljaisuutta, mikä on miellyttävä periaate kaiken tähänastisen jälkeen. Esimerkiksi ruokasalissa ei saa puhua. Kielto on sinänsä turha, että se ei näytä koskevan keskenään kailottavaa keittiöhenkilökuntaa.
Huoneemme on tilava ja siisti. Ikkunasta on näkymä Ganges-joelle, joka näyttää verrattain puhtaalta (eräillä muilla alueilla joki on väärällään roskaa ja ruumiita). Huoneeseemme kuuluu länsimaistyyppinen vessa ja monestakin hanasta juokseva vesi.
Täydellistä. Tai no.
Täydellistä. Tai no.
Huoneessa on jo päivällä kylmä, kylmempi kuin ulkona. Ei niin kylmä, että vesi jäätyisi, mutta niin kylmä, että hengitys höyryää. Ainoa lämmitys on sängyissä viltit. Yhden ikkunan paikalla on pelkkä hyönteisverkko, josta kylmää tulee lisää.
Illan tullen on yhä kylmempää. Huoneessa ei voi enää tehdä muuta kuin hytistä sängyssä täkkien ja vaatekerrosten suojissa. Lienee tarpeetonta mainita, että hanasta tulee vain jääkylmää vettä. Tai no ei kirjaimellisesti jääkylmää, muutenhan se olisi jäätä eikä vettä, tosin tarkemmin ajateltuna alle 0-asteinenkin vesi voi olla sulaa, jos se virtaa tarpeeksi nopeasti, mitä se ei kylläkään ilmeisesti putkissa seistessään tee, mistä voi kai päätellä, että tämä vesi ei ole kirjaimellisesti jääkylmää, mutta aivan liian kylmää kokonaisvaltaiseen peseytymiseen se on silti.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti