Intian-matkani alkaa "lupaavasti": jo pelkkä viisumihakemus vituttaa.
Ruudulle avautuu nelisivuinen verkkohakemus, jossa hyvin alussa, heti henkilöturvatunnuksen jälkeen, kysytään hakijan uskontoa. Kenttä on pakollinen, ja jos valitsee kohdan "muu", on pakko tarkentaa. Hakemusta ei muuten voi lähettää.
MITÄ MINUN MAAILMANKATSOMUKSENI TEILLE KUULUU?
Byrokraatit tahtovat tietää myös molempien vanhempieni nimen, syntymäpaikan ja kansallisuuden. Hakemus ei etene, jos toinen kohta jää tyhjäksi. Itselläni on onni tuntea molemmat vanhempani, mutta ilmeisesti isättömillä äpäröillä ei ole Intiaan asiaa. Tai sitten konsulaattia ei niinkään haittaa, jos ne, jotka eivät molempia vanhempiaan tunne, vetävät hatustaan näiden henkilötiedot.
Lomakkeessa kysytään, ovatko isovanhempani pakistanilaisia. Hakemuksen suunnitellet tahot pitävät oletusarvona, että pakistanilaisiahan ne ovat (rasti on siis valmiiksi ruudussa "yes"). Toisessa kohdassa kysytään, kuulunko johonkin sotilaalliseen järjestöön, ja tälläkin kertaa kyllä-ruutu on valmiiksi puolestani rastitettu. Kas kun ei tarkentavassa tekstikentässä vielä valmiiksi lue "taleban".
Suurlähetystön sivuilta löytyvistä viisumikuvaohjeista päättelen matkakumppanini kanssa, että voimme säästää muutaman kympin ottamalla kuvat itse. Kuvan voi liittää hakemukseen sähköisessä muodossa, ja mallikuvien perusteella tasokriteerit eivät ole mahdottomat. Emme ole ammattikuvaajia, mutta kai mekin tähän pystymme:
Varjottoman kuvan luominen ei olekaan olekaan amatöörille läpihuutojuttu. Autonoven kokoinen kirkasvalolamppu kädessä ja kamera toisessa yritämme ohjata varjoa pois kuvattavan pään takaa. Noin yhtä tuntia, monta naurunpurskahdusta ja yhtä monta kirosanaa myöhemmin meillä on mielestämme tyydyttävät potretit.
Käsittelemme kuvat Photoshopilla, määrittelemme millilleen ohjeen mukaiset mitat ja liitämme kuvat hakemuksiimme.
Molempien ruutuun tulee ilmoitus: kuvalla on väärä korkeus tai leveys. Tietokoneeni ei kai osaa laskea, tai sitten intialaisten millimetri on eripituinen kuin muiden. Ei auta kuin hankkia viisumikuvat valokuvaliikkeestä tai -automaatista. Eipähän kulunut tv:n ääressä tämä ilta.
Seuraavalla viikolla meillä on Intian-viisumit. Kaiken sen vaivan jälkeen niitä osaa arvostaa, ainakin seuraavaan turhautumiseen asti...
Ruudulle avautuu nelisivuinen verkkohakemus, jossa hyvin alussa, heti henkilöturvatunnuksen jälkeen, kysytään hakijan uskontoa. Kenttä on pakollinen, ja jos valitsee kohdan "muu", on pakko tarkentaa. Hakemusta ei muuten voi lähettää.
MITÄ MINUN MAAILMANKATSOMUKSENI TEILLE KUULUU?
Byrokraatit tahtovat tietää myös molempien vanhempieni nimen, syntymäpaikan ja kansallisuuden. Hakemus ei etene, jos toinen kohta jää tyhjäksi. Itselläni on onni tuntea molemmat vanhempani, mutta ilmeisesti isättömillä äpäröillä ei ole Intiaan asiaa. Tai sitten konsulaattia ei niinkään haittaa, jos ne, jotka eivät molempia vanhempiaan tunne, vetävät hatustaan näiden henkilötiedot.
Lomakkeessa kysytään, ovatko isovanhempani pakistanilaisia. Hakemuksen suunnitellet tahot pitävät oletusarvona, että pakistanilaisiahan ne ovat (rasti on siis valmiiksi ruudussa "yes"). Toisessa kohdassa kysytään, kuulunko johonkin sotilaalliseen järjestöön, ja tälläkin kertaa kyllä-ruutu on valmiiksi puolestani rastitettu. Kas kun ei tarkentavassa tekstikentässä vielä valmiiksi lue "taleban".
Suurlähetystön sivuilta löytyvistä viisumikuvaohjeista päättelen matkakumppanini kanssa, että voimme säästää muutaman kympin ottamalla kuvat itse. Kuvan voi liittää hakemukseen sähköisessä muodossa, ja mallikuvien perusteella tasokriteerit eivät ole mahdottomat. Emme ole ammattikuvaajia, mutta kai mekin tähän pystymme:
Käsittelemme kuvat Photoshopilla, määrittelemme millilleen ohjeen mukaiset mitat ja liitämme kuvat hakemuksiimme.
Molempien ruutuun tulee ilmoitus: kuvalla on väärä korkeus tai leveys. Tietokoneeni ei kai osaa laskea, tai sitten intialaisten millimetri on eripituinen kuin muiden. Ei auta kuin hankkia viisumikuvat valokuvaliikkeestä tai -automaatista. Eipähän kulunut tv:n ääressä tämä ilta.
Seuraavalla viikolla meillä on Intian-viisumit. Kaiken sen vaivan jälkeen niitä osaa arvostaa, ainakin seuraavaan turhautumiseen asti...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti