Menemme juna-asemalle ostaaksemme lipun huomiseen Haridwarin-junaan. Haridwar on asemakaupunki lähellä seuraavaa määränpäätämme Rishikeshiä, Intian henkisen kasvun keskusta. Siellä kukaties kasvan ihmisenä ja löydän sisäisen rauhan tilanteisiin, joissa siitä on hyötyä.
Asemavirkailija opastaa meidät lippuluukulle, mutta kun hänelle selviää, että haluamme lipun huomiselle emmekä tälle päivälle, kuulemme olevamme väärässä paikassa. Huomiset liput pitäisi ostaa tietystä matkatoimistosta parin kilometrin päästä. Käsitteet "järki" ja "kätevyys" kai ilmenevät Intiassa vähän eri tavalla kuin Suomessa.
Matkatoimistossa meille selviää, että huomiset junat ovat täynnä. Lisäpäivä Delhissä kuulostaa huonolta idealta. Niinpä alamme neuvotella henkilöautokyydistä sinne Rishikeshiin.
Lipunmyyjä tiedustelee reittisuunnitelmaamme. Se on Rishikesh-Agra-Delhi (josta matka jatkuu Nepaliin). Hän yrittää myydä meille palvelupaketin, johon kuuluvat yksityiset autokyydit tavoitekaupunkeihin ja lisäksi Jaipuriin ja sitten vielä majoitus luksushotelleissa. Paketin hinta: noin 800 euroa
Ilmoitamme, että summa on liikaa. Haluamme autokyydin vain Rishikeshiin; loput matkat kuljemme junalla niin kuin alun perinkin aioimme. Myyjä yrittää vielä inttää: "mutta tuohon 800 euroon sisältyy sitä ja tätä..."
JA PÄÄHÄSI TAITAA SISÄLTYÄ VIRTSAA, KUN ET KUUNTELE (kohta jo entisiä) ASIAKKAITASI? Me emme tarvitse täysipäiväistä kuskia emmekä halua Jaipuriin emmekä kalleimpaan hotelliin eikä meillä ole varaa eikä kiinnostusta tarjoukseesi.
Ostamme kyydin ja junaliput ja varaamme samalla
hotellin Agrasta. Kaupan päälle saamme saman iltapäivän ajaksi
autokuskin, joka kierrättää meitä Delhin nähtävyyksissä. Ihan kiva.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti